Taiteilija: Pauliina Mäkelä

Animate

Ihmisiksi toisten eläinten kanssa

Koulutus, kansalaiset ja monilajinen oikeuden­mukaisuus

Animate sai alkunsa pienenä neljän ihmisen tutkimusryhmänä vuonna 2016 kun Emil Aaltosen säätiö rahoitti hankkeen, jossa nostettiin esille lasten näkökulmia heidän elämäänsä kuuluvista tärkeistä eläimistä. Vuosien varrella olemme kasvaneet monitieteiseksi ryhmäksi, johon kuuluu toistakymmentä tutkijaa ihmis- ja yhteiskuntatieteistä sekä luonnontieteistä. Tällä hetkellä tutkimme, miten ihmisen suhtautuminen toisiin eläimiin vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen.

Teemme yhteistyötä kansalaisten, luontojärjestöjen ja eri alojen taiteilijoiden kanssa: ihmisten eläinsuhteita ovat auttaneet hahmottamaan esimerkiksi tanssija, performanssi- ja kuvataiteilija, spekulatiivisen fiktion kirjailijamestari ja biotaiteen edustaja. Näiden monialaisten lähestymistapojen avulla tarkastelemme, miten ihmisyys muodostuu yhteiselossa toisten eläinten kanssa – erityisesti sellaisten eläinten, jotka ovat meille huomaamattomia, meidän mielestämme hankalia ja haitallisia tai muista syistä kaihdettuja. Korostamme tätä kautta monilajisen oikeudenmukaisuuden merkitystä kasvatuksen ja ihmisenä kasvamisen keskeisenä sisältönä.

Tutkimme parhaillaan esimerkiksi ihmisten koteja arkisen biodiversiteetin ja monilajisen yhteiselon näyttämöinä, toisten eläinten rooleja ja kohtaloita tieteellisen tiedon tuottamisessa aina entomologiasta koe-eläintutkimuksiin sekä monilajisen myötätunnon mahdollisuutta ja muotoja. Teemme myös niin sanottua proof-of-concept -tutkimusta sekä yhteistyötä erilaisten sidosryhmien kanssa (esim. Martat ja Luontoliitto). Näin pyrimme edesauttamaan monilajisen oikeudenmukaisuuden näkökulmien jalkautumista myös käytäntöön. Animate-lähestymistapa yhdistää kasvatusfilosofiaa ekologiseen kansalaistieteeseen, yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen eläintutkimukseen sekä yhteiskunnalliseen ympäristötutkimukseen, hyödyntäen monilajisia (ei-ihmiskeskeisiä) ja luovia laadullisia menetelmiä.

“Transformative processes are more likely to occur when those involved become aware of the frames or filters through which they perceive their reality and are able to deconstruct and reconstruct them.”
Arjen Wals & Michael Peters (2017, Flowers of Resistance)